keskiviikko 19. elokuuta 2015

Audrey, rakkaani




Audrey, rakkaani
Juha Mäntylä



Reuna,
2015



Kerran kirjoittamisen aloitettuaan Juha Mäntylä on kirjoittanut aktiivisesti ja tuotteliaasti; Audrey, rakkaani on hänen seitsemäs teoksensa ja lisäksi hän on ollut mukana lukuisissa antologioissa. Minulla oli jo valmiiksi orastava tuttavuussuhde Mäntylän teksteihin, sillä luin viime vuonna hänen rikosromaaninsa Kotka lentää länteen.
Kirjassa kuvataan tarkasti pientä Tuorilan kylää, josta tapahtumat käynnistyvät. Rauhallisen maalaiskylän raitin voi hyvin kuvitella mielessään: kaksi huoltoasemaa, posti, kyläkauppa ja kyläkoulu. Mielikuvaan on ujutettava mukaan myös musiikkiklubi kahvilan yläkerrassa. Jazz kun on olennainen osa tarinaa ja se soi parhaimmin juuri hämyisän intiimillä klubilla.
Kirjan päähenkilö on perituorilalainen nuori mies, jonka elämä suvun perintötilalla kuluu tasatahtisen tyynesti. Hän hoitaa ja kunnostaa tilaansa, nauttii tutuista maisemista ja luonnon rauhasta. Hän asuu yksin, muttei suinkaan ole yksinäinen – kaverit poikkeavat viikottain saunomaan ja viettämään poikamiesten iltaa. Elämä on mallillaan Tuorilassa, vaikka kaiken hyvän keskeltä muutetaankin sankoin joukoin pois.
Pieni kotikylän kahvilan yläkerta on suurten tapahtumien näyttämönä, kun miehen elämä saa uuden käänteen eräänä hämyisenä iltana. Kuuluisuuksia klubilla on esiintynyt ennenkin, mutta nyt maailmanluokan jazzmestarin, Brubeckin, lisäksi hämyiseen saliin saapuu täydellisen kaunis nainen ja istuutuu nuoren miehen pöytään. Kuin Audrey Hepburn konsanaan. Tapaaminen ei kestä kauaa ja salaperäinen daami häipyy iltaan kuin sadun prinsessa. Mies lupaa etsiä naisen vielä uudestaan.
Tätä tarinaa ei arjen realismi tunnu juuri kahlitsevan. Miehen elämässä vaikuttaa myös erikoinen, niinikään salaperäinen Nestori. Tiukan valvonnan alla oleva mies  putkahtelee esiin yllättävissä paikoissa menninkäisen tavoin. Ihmeellisestä naisestakin Nestori tietää jo valmiiksi – ja vakuuttaa, että miehen on matkustettava New Orleansiin ja tavattava nainen siellä.
Kirja on pieni ja vain 141-sivuinen. Sivumäärään ei mahdu turhia selittelyjä eikä taustojen vatvomista. Tarina soljuu pehmeästi ja kauniisti eteenpäin ja sadun elementit muuttuvat uskottaviksi saksofonin soidessa taustalla. Mies on yhtä aikaa Peräkylän Pentti ja  kaunottaren seuralainen New Orleansin humussa. Amerikassa on omat seikkailunsa voodoon ja jazzin merkeissä, mutta sekin on Mäntylän tarinassa ihan normaalia tuorilalaiselle jalat maassa -miehelle. Kun on juuret, niin on myös siivet! Pieni, erikoinen tarina nappaa mukaansa, suosittelen.

Julkaistu Kirjavinkeissä 19.8.2015

lauantai 15. elokuuta 2015

Hausfrau - kotona Sveitsissä




Hausfrau - kotona Sveitsissä
Liisa Helve-Sibaja



Atena,
2015




Tämäpä vasta upea kirjamatkailuvuosi onkin! Olen ollut jo Leilan mukana Italiassa, Lenitan matkassa Kreikassa ja nyt hulppeasti Alppien suunnalla Sveitsissä. Liisa Helve-Sibajan kirja on kutsu ottaa selville, kuinka hän "upposi fonduepataan ja pääsi pinnalle."

Tunsin itseni tervetulleeksi Zollikonin kultarannikolle, vaikka yllätyinkin itseäni ravistelevasta jonkinasteisesta kulttuurishokista. Sveitsi on ihan oma mielenkiintoinen maailmansa ja arkirutiinien "testaa kuinka sveitsiläinen olet" -kisassa reputtaisin armottomasti. En hallitse sveitsiläistä solmutekniikkaa, jolla kuulu paketoida kierrätyslehdet siistiin nippuun enkä ole tullut ottaneeksi kuntosalille desinfiointipulloa mukaan. En lakaise aamuisin ulko-oven edustaa maahan pudonneista lehdistä. Siivous- ja siisteysnormeja huomattavasti helpommin selviän kyllä sveitsiläisestä suklaasta ja juustoista, ne eivät ole ongelma!

Liisa Helve-Sibaja on asunut costaricalaisen miehensä kanssa Sveitsissä 14 vuotta. Kirjassa todellakin ollaan paljon kotona, sillä perheen sisäinen työnjako menee ihan perinteisten sukupuoliroolien kaavan mukaan. Mies tekee pitkää päivää, nainen on perheen arkivastaava. Päivähoitopaikkoja ei joko ole tai ne maksavat maltaita. Ja ruokaakin on laitettava kahdesti päivässä, kun koululainen tarvitsee lounaansa tarkalleen oikeaan aikaan. Sveitsitär saattaa pitää järjestelyä aivan normaalina, mutta pohjoismaiseen tasa-arvoon ja kulttuuriin kasvaneen naisen Hausfrau-leima saa ainakin ajoittain nikottelemaan. Kuten tämän kirjan kirjoittajankin. Joissakin tasa-arvokysymyksissä, kuten naisten äänioikeudessa, Sveitsi vaikuttaa todelliselta takapajulalta.  Toisaalta, eihän tuo arki yhtään hullummalta kuulosta - ehkä meidät luotiin tekemään muutakin kuin palkkatyötä...

Ideakeittiöläisenä vallan ihastuin, kun muun tekstin lomassa kirjassa on sopivasti reseptejä siellä sun täällä. Niiden myötä lukija pääsee kurkistamaan ikään kuin syvemmälle perheen keittiöön, koska ruoalla nyt joka tapauksessa oma merkittävä roolinsa jokaisessa kulttuurissa. Suklaan ja juuston toki tiedämme, mutta muuten sveitsiläisen keittiön salat ovat ainakin itselleni vielä hämärän peitossa.

Jos maahanmuuttopolitiikka aiheuttaa Suomessa pohdintaa ja polemiikkia, niin sitäkin selvempi on Sveitsin kanta asiassa. Maan ulkomaalaisvastaisuus on ylittänyt kansainvälisenkin uutiskynnyksen monesti ja Sveitsi on halunnut selkeästi asettaa rajoitteita maahanmuutolle ja esimerkiksi turvapaikanhakijat yhdistetään helposti rikoksiin ja väkivaltaan. Ulkomaalainen rötöstelijä ei saa armoa sveitsiläisten silmissä. Maassa päätettiin kansanäänestyksellä vuonna 2010, että ulkomaalainen voidaan automaattisesti karkottaa maasta vakavan rikoksen jälkeen. Ja miksipä ei vauras, siisti ja turvallinen maa houkuttelisi tulijoita muualta?

Hausfrau kotona Sveitsissä on viihdyttävä, ajatuksia herättävä, sopivasti historia- ja maantietoa jakava ja lisäkysymyksiä herättävä kirja - voi miten mieluusti lukisin vielä jatko-osankin tähän! Kirja on ehjä ja ajateltu kokonaisuus, mutta pistää miettimään, miten paljon se kätkeekään prosessoitua tunnetta ja voimia vaativaa sopeutumista. Suuret unelmat uudesta ja luopuminen asioista, joihin on juurtunut. Kohdemaahan ja sen kulttuuriin on päästävä sisälle aivan toisin kuin turistina eikä mukaansa saa suvun ja tuttavien turvaverkostoa. On löydyttävä uusi kieli ympäristön kanssa monessa mielessä. Vastineeksi saakin sitten rikkaita kokemuksia, näkökulman kahteen tai vaikka useampaankin kulttuuriin ja toden totta itserakennetun elämän. Onneksi me kotikyläämme jumittuneetkin saamme osamme ulkosuomalaisuudesta näiden kirjojen myötä. Tosi hyvä juttu!

Kirja on saatu arvostelukappaleena, josta lämmin kiitos.





perjantai 14. elokuuta 2015

Kateissa




Kateissa
Roope Sarvilinna

Tammi,2015






Katoamisuutiset ovat lehtien arkista kauraa; milloin on hukassa muistisairas, milloin marjastaja tai maailmanvalloitukselle lähtenyt kolmivuotias. Netissä huudellaan ahkerasti karanneiden kissojen ja koirien perään.
Sarvilinnan kirjan Höntynen on kadottanut yhteyden veljeensä Juntuseen ja se on kova paikka yhteisen tasatahtisen nuoruuden jälkeen. Aivan kuin vuosien sitoutuminen yhteisiin juttuihin olisi sivutuotteena piirtänyt suuntaviivoja aikuisuuden varallekin. Mutta Juntunen jättäytyikin pelistä pois, oli asioita, jotka vetivät toisaalle.
Juntunen ja Höntynen, kaveriporukan majakka ja perävaunu – kaveruus kasvoi vahvaksi yhteisissä pallopeleissä ja niissä tavanomaisissa nuorten riennoissa. Pojat kahlasivat läpi lukion ja armeijan ja nauttivat opiskelijaelämästä viihdykkeineen. Kaiken sen kokeneena voisi pikkuhiljaa siirtyä aikuisempaan maailmaan, saada perheen, talon ja kohtuullisen hyvän työuran alkuun. Näin ainakin Höntynen ajatteli ja tuli olettaneeksi Juntusen ajatukset samansuuntaisiksi. Olettamus meni vinoon, Juntunen meni Thaimaahan. Ja siltä reissulta palattuaan tahtoi maailmalta lisää, sen kummemmin menojaan ja suuntaansa selittelemättä. Pelkkä menolippu riitti Juntuselle.
Höntynen on epätietoinen, ärsyyntynyt ja kaipaa kaveriaan. Kaipuu saa hyvin äijämäiset kasvot, Juntunen suorastaan rumanoloisen kutsumanimen. Äiti mainitaan ohimennen, mutta häntä ei päästetä juurikaan ääneen, eikä varsinkaan vuolaisiin tunteenpurkauksiin.“Niin se homma menee, ei olla kaksosia, yks jätkä jää, toinen lähtee.” Taustalla avataan ajoittain myös Juntusen tuntoja hänen reissuiltaan maailmalla.
Kirja keskittyy napakasti kahden veljeksen suhteeseen ja Höntysen näkökulmaan, mikä on tarinan kannalta erittäin onnistunut valinta. Tekstistä paistaa vielä nuoren miehen herkkyys, jota ei kuitenkaan auta päästää pintaan. Kaipaus on sorahtelevaa ja ärähtelevää ja taipuu sanoja selvemmin teoiksi, kun Höntynen miettii keinoja selvittääkseen Juntusen kohtaloa. Hän kelaa menneitä, punnitsee nykyisyyttä ja huomaa, että  elämä ei aina sujukaan ihan käsikirjoituksen mukaan. Enää ei mennäkään kaveriporukan mukana ja aikuisuuden valintojen kanssa jokainen on yksin.
Nautin kirjan tuoreesta, ei niin tavallisesta otteesta katoamisen aiheuttamaan epätietoisuuteen – suosittelen lukulistalle!
Julkaistu Kirjavinkeissä 15.8.2015 

torstai 6. elokuuta 2015

Taste of Lapland





Taste of Lapland
Helena Lylyharju ja Kari Martiala



Karisto,
2015

Ruokatoimittaja, valokuvaaja Kari Martiala ja keittiömestari Helena Lylyharju tekivät viisivuotisen löytöretken Lappiin. Sen pohjalta syntyi Lapin makuja – luonnonläheinen, erämaan rauhaa huokuva matkakirja.  Samalla se on ylistyslaulu rikkaalle lappilaiselle ruokakulttuurille. Nyt kirja on ilmestynyt myös englanniksi: Taste of Lapland.
Jos Lappi on lumoavan myyttinen meille suomalaisillekin, ulkomaalaiselle se tarjoaa monin kerroin enemmän eksotiikkaa. Luonnnon rauha ja ainutlaatuisuus vaihtuvine vuodenaikoineen herkistää hetkeen. Taivaanrannan järkkymätöntä vakautta eivät hektisen elämänmenon pörssikurssit heilauta. Maisema muuttuu kyllä, mutta vain omaan totiseen tahtiinsa pimeän ja valon sykleissä. Martialan valokuviin pysäyttämät luontohetket ovat varsinaisia voimakuvia. Mieli uppoaa Lapin tuntureihin, järvien rantakivikkoon ja jokien uomiin.
Luonnon ohella Lappi on myös keittiön herkuistaan tunnettu. Maakunnan ruokakulttuurilla on pitkät perinteet ja se ammentaa raaka-aineensa ympäröivästä luonnosta. Erilaisia ruokaideologioita ja -oppeja syttyy ja sammuu lehtien otsikoissa, mutta kasvi- ja eläinmaailman antimiin pohjaava konstailematon perusruoka kulkee omaa arvostettua tietään. Yksinkertaisuudestaan huolimatta, tai ehkä juuri siksi, se on omiaan parhaisiinkin pöytiin ja vaativimmillekin kulinaristeille. Tässä kirjassa Lapin lähi- ja luomuruoka saa ansaitsemansa raikkaat ja herkulliset kasvot. Ruokaohjeiden kattaus käsittää niin poron kuin linnut, marjat, villiyrtit ja puhtaiden vesien kalatkin. Kirkkaat kesäyöt kasvattavat aromikasta tarjottavaa pöytään.
Maisemakuvien ja ruokareseptien rinnalla kulkevat tarinat lappilaisuudesta ja elämästä Lapissa. Herkuttelin, nautin, lepäsin ja rauhoituin kirjan parissa pitkät tovit. Koin lapinkuumetta. Ulkomaille lahjakirjaa etsivän ei tarvitse tähän pettyä. Taste of Lapland on jämerän laaja paketti jo senkin takia, että se pitäytyy englannin kielessä, eikä samoihin kansiin ole ympätty viisikielistä versiota.
Julkaistu Kirjavinkeissä 6.8.2015

Yksi suosikkejani Lapin herkuista on leipäjuusto, mainioita ohjeita löytyy Ideakeittiöstä: