maanantai 25. elokuuta 2014

Kissani Jugoslavia




Kissani Jugoslavia
Pajtim Statovci


Otava
2014



 Jos musta kissa ylittää tien...Kaikista kotieläimistä juuri kissaan liittyy monenlaisia pahaenteisiä uskomuksia. Tämän kirjan kannen kissa ei ole mikään postikorttien söpöstys ja se saattaisi hyvinkin taikauskoiselta viedä toviksi mielenrauhan. Uhkaava, julkea, valpas katse ja varoituksena hohtavat hampaat johdattavat merkilliseen ja erikoiseen tarinaan. Toisaalta kirjassa on vahvasti arjen jalat maassa -ankeutta ja toisaalta sadun maagisuutta. Melkoinen esikoisteos!  Ja kirjailija, vasta 24-vuotias nuori mies! Tällaisen tekstin takana, aika hurjaa.

Kirjan kertojina vuorottelevat äiti Emine ja hänen poikansa Bekim. Emine on albaanikylän nuori ja kaunis neito, joka isien keskinäisestä sopimuksesta päätyy avioliittoon Bajramin kanssa. Järjestetty avioliitto antaa hetken haaveilla komeasta ja vauraasta miehestä, joka kuitenkin paljastaa todellisen luonteensa jo heti suhteen alussa. Emine kuljettaa tarinaa omalta osaltaan eteen päin, albaanien tapojen ja arvojen raameissa ja äänessä ollessaankin hän on taustalla, hiljaa tai ainakin jo pelkästä katseesta valmis hiljenemään. Väkivaltaisen, dominoivan isän ja alistetun äidin suhde jättää jälkensä myös Bekimiin, joka ajelehtii jotenkin irrallisena omassa elämässään. Ulkopuolisuuden kuvion täydentää sodan  ristiriidat, jotka ajavat perheen pakosalle kauas omituiseen ja usein muukalaisvihamieliseen Suomeen. Rasisistisiin ilmauksiin, jotka eivät kuulu kenenkään korville ja jotka ovat tahmeansottaista, inhottavaa luettavaa - joiden ei toivoisi kenellekään olevan totta.

Tarinassa ovat vahvasti mukana kissat ja käärmeet, joilla on kokonaan omat painavat viestinsä kerrottavanaan. Kissankorkuisin kirjaimin symboliikkaa ja maagisuutta. Kun luin puhuvasta kissasta, tuntui kuin olisin siirtynyt aikuisten satuun. Bekimin elämässä ei juurikaan tunnu ihmisillä olevan sijaa, vain satunnaisesti joitakin mukaan tarttuneita miehiä ja hetken hyvää heidän kanssaan ilman sitoumuksia. Sen sijaan kissojen ja käärmeensä kanssa hän käy dialogia, joskin silloinkin hän on enimmäkseen altavastaajana. Eläin kertoo, missä mennään ja kenen ehdoilla. Tämä taianomaisuus jäi omalta osaltani lähinnä kiehtovan asteelle, en osaa arvailla kaikkea sitä symboliikkaa... Ehkä ennen kaikkea isää ja äitiä, miestä ja naista. Bekimin ulkopuolisuutta ja toiseutta, maahanmuuttajan ohutta olemassaoloa vahvan ja itsetietoisen Minän rinnalla. Ja kannen musta kissa on ihan omiaan tähän tarinaan, juuri kissa eikä mikään muu.

Pajtim Statovci on muuttanut kaksivuotiaana Kosovosta Suomeen. Hänellä on ikkunat auki kahteen kulttuuriin, tietoa ja taitoa tuoda esiin kahden maan arvoja ja asenteita. Minua kirjassa viehätti suuresti juuri nuo albaanien tapojen kuvaukset. Ehdottomasti lukemisen arvoinen, jopa niin, että toinen lukukerta toisi varmasti lisää syvyyttä ja uusia oivalluksia kirjan symboliseen osuuteen. Kirja on saatu arvostelukappaleena Kustannusosakeyhtiö Otavalta. Ja yksi todella tärkeä juttu vielä - Suurenmoista, että kirjaankin painetaan Tehty Suomessa -avainlippu! 




lauantai 23. elokuuta 2014

Arvonnan paikka !



Mitäs jos vaikka arvottais välillä jotakin?  
TuhansiaSivuja arpoo 23.8.-15.9.


Vuosipäiviin ja muihin merkkipaaluihinon on vielä matkaa, mutta lapsen ensimmäisenä ikävuotenahan onkin tapana noteerata jokainen ikää lisää tuonut kuukausi. Kuluneet vajaat viisi kuukautta ovat antaneet minulle monen monta ilon hetkeä. Ensinnäkin luulin, että saisin "ikuisuuden" kirjoitella täällä vain itselleni ja itsekseni. Vaan tännepä alkoikin heti alkumetreillä piipahdella väkeä ja jokaisesta uudesta lukijasta olen lämpöisin tervetulotoivotuksin iloinnut.

Jatkossa kirjoittelen myös tuonne Kirjavinkkien puolelle, kirjavinkit.fi -sivustolle ja sitäkin uutta kuviota haluan näin arvonnan merkeissä juhlistaa. Sieltä, siis täältä                                                                                                                                             http://www.kirjavinkit.fi/ 
tarttuu mukaan kymmenittäin uusia kirjaideoita. Ja se lukemattomien kirjojen lista  vain kasvaa, kasvaa...
Ensimmäinen kirjavinkkini löytyy siis tämän linkin takaa: http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/harmaat-enkelit/


Ja kuten sivupalkkini ylpeänä esittää, olen saanut Lasten pikku-kammarista yhteistyökumppanin. Juuri nyt


sieltä voi bongailla muun muassa australialaisia Jellystone Designsin silikonikoruja.
Paul Frankin vuodevaatteiden merkeissä voisin ottaa yhteyttä itse joulupukkiin, hhmmm.... Syyskuussa kannattaakin noita tonttujuttuja jo miettiä, sillä - HOPLAA - Lasten pikkukammarissa saat

                            15% alennusta yli 30 eur tilauksestasi, koodilla HRF7BH 
                               Alekoodi koskee kaikkia tuotteita, myös jo alennettuja.

                                         Alekoodi on voimassa 15.9 -30.9.14

                                              Tervemenoa tästä linkistä:
                                      http://www.lastenpikkukammaripuoti.fi/

Ja sitten siihen arvontaan! Kirjoja tietenkin, Ressun pusukirja ja Tommy Tabermannin runoja - ensimmäiselle oman valinnan mukaan ja toiselle sitten se toinen. Perinteisin säännöin mennään, eli

Kommentista 1 arpa (ja tieto josta sinut tunnistaa!)
Lukijaksi kirjautuneille, uusille ja vanhoille, toinen arpa
Ja jos vielä jaat blogissasi, kolmas arpa (Ylläoleva kivikuva, kun niin noista kivistä tykkään...)

Kaikki 15.9. mennessä jätetyt kommentit ovat mukana arvonnassa. Jätäthän sähköpostiosoitteesi kommenttiin.


Arvonta on päättynyt!
Askartelen arpalipukkeet lähipäivinä.

tiistai 19. elokuuta 2014

Teräs




Teräs
Silvia Avallone


Minerva,
2014


Silvia Avallonen esikoisteoksen kansi on sekä viehättävä että jyrkän ristiriitainen. Ensisilmäyksellä huomio kiinnittyy rantaelämästä nauttiviin pikkunaisiin. Ajattelin, että tässäpä katsaus kepeisiin Italian tunnelmiin ja odotin käyskentelyä viini- ja oliivilehdoissa ja kipinöivää lomaromanssia. Juuri sitä, millä jatkaa kesätunnelmaa vielä viilenevissä Suomen illoissa. Kirjaa hallitsee kuitenkin nimeä myöten teräs, tehtaan massiiviset rakennelmat ja taivaan täyttävä savu piipuista. Ollaan toscanalaisessa rannikkokaupungissaa, Piombinossa. Lucchinin terästehdasta ympäröivät vuokrakasarmit, joiden miehet sukupolvesta toiseen ovat saanet kapean leipänsä hiilipölyn ja kuumana hohkavan teräksen katveessa. Koulut on saatu ehkä päätökseen kuusitoistavuotiaina ja sen jälkeen terästehdas on imaissut pojat palkkalistoilleen. Toinen puoli elämää lisää ja elämä tuntuu jatkuvan turruttavan samanlaisena päivästä toiseen. Kotona odottavat vaimot ja äidit pastakastikkeineen.

"Kesäkuun paahtavan auringon alla meri ja vuokrakasarmit olivat kuin toisiaan vastaan tappelevat elämä ja kuolema." Via Stalingrad -kadun kerrostaloasunnoissa varttuvat myös 13-vuotiaat sydänystävät Anna ja Francesca. Kurjuus yltää myös kodin seinien sisäpuolelle väkivaltaisuutena, rikollisuutena, rahan puutteena. Tytöt sinnittelevät kodin ristiriitojen keskellä ja sen vastapainoksi nauttivat orastavasta aikuistumisen tunteestaan ja esittelevät itseään lapsellisen estottomasti. Pienissä bikineissään tytöt keräävät katseita kaikenikäisiltä miehiltä. Piombinosta ei lähdetä lomalle eikä kulttuuriharrastuksiin, mutta omalle rannalleen tehtaan väki kokoontuu viettämään aikaa.

Lähellä, mutta silti saavuttamattomissa, siintää kaunis Elba. Lomasaari, jota kansoittavat saksalaiset turistit ja julkkikset. Se edustaa vapautta ja mahdollisuuksia, joista kirjan henkilöt vain satunnaisesti haaveilevat. Ja todellakin, saari on vain parinkymmenen kilometrin päässä Italian rannikosta. (Millainen lie saari ollutkaan siihen aikaan, kun Napoleonn sinne karkotettiin - ihan vain näin välihuomautuksena...) Kirja on jaettu neljään osaan ja se päättyy Elbaksi nimettyyn. Kaiken ankeuden jälkeen Elba onkin ihan siinä, on ollut koko ajan niin lohduttavan lähellä, että vaikka illaksi jo kotiin syömään. "Uitte ja tulette sitten takaisin...Eihän se mikään maailmanmullistus ole!" Kuinka monta omaa "Elbaa" tuleekaan yhdeltä istumalta mieleen, joita sitkuaa ja mutkuaa - ja jää elämään kapeissa rajoissa Lucchinin tehdastyöläisen tapaan... Olisiko tässä kirjan tarpeellinen muistutus ja opetus itselle, ehkä.

Olen lukenut aivan liian vähän italialaista kirjallisuutta ja siksi tartuinkin tähän Minervan lahjoittamaan arvostelukappaleeseen oikein kaksin käsin innokkaana. Mielessäni aimo annos uteliaisuutta ja (osin varmaan hyvin stereotyyppisiäkin) kuvia italialaisesta arjesta ja perhe-elämästä sukelsin tämän pienen rannikkokaupungin elämään mukaan. Matkailumainosten Italian sijaan löysin jotain aivan muuta, arjessaan eteen päin joskus kyseenalaisin keinoinkin puskevia selviytyjiä. Tyttäriään ja siskojaan vahtivia isiä ja veljiä. Ronskeja ja vauhdinhurmaisia miehiä, joita tehtaalla viihdyttää kalenterin vähäpukeinen tyttö ja vapaa-ajalla turhautumista nitistetään rannalla ja baareissa. Äijämäisyyttä ja teinitytön kovin globaalia elämäntuskaa ja ilkamointia. Minua kiinnostaa vielä kuulla, miten italialaistunut suomalainen ystäväni kokee kirjan maailman. Tai peri-italialainen kirjeystäväni Sara, mitä kirjan henkilökuvaus ja miljöö hänelle kertoo? Kirjassa oli hitaasti kasvavaa jännitettä ja draamaa, kaikki ainekset tarinan siirtämiseen myös valkokankaalle ja tietääkseni niin on tehtykin. Kuuletko sinä Piombinon kutsun? Tartu tarinaan ja nauti. Suosittelen!


lauantai 16. elokuuta 2014

Selittelyn makua? Ei, vaan mustikan!




Ei se blogi kuulkaa sillä tavalla pyöri,
että sen pitäjä pitkin metsiä vaan
juoksee...







Palvelussamme on juuri nyt ruuhkaa...

maanantai 11. elokuuta 2014

Harmaat Enkelit




Harmaat enkelit
Mila Teräs


Karisto,
2014








Runollisen kaunista, rosoisen kipeää... Tytär äidille, äiti tyttärelle. Isoäidille pieniä suupaloja annosteleva käsi. Äidin sydämeen mahtuu vain yksi M, mutta kylläkin tukahduttavan pitkästi historiaa.


Ensimmäinen Kirjavinkit -sivustolle sanoiksi pukemani lukukokemus löytyy tämän linkin takaa:

http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/harmaat-enkelit/












perjantai 8. elokuuta 2014

Lasteni tarina




Lasteni tarina
Essi Kummu



Tammi
2014



Mikä on sinun syntymäsi tarina?

Kerran aloitettuani en juurikaan malttanut taukoja pitää, kun luin Essi Kummun kirjaa Lasteni tarina. Jälleen uusi kirjailijatuttavuus; Essi Kummu (s. 1977) on pohjoispohjalainen kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Tämän kirjan perusteella kävin jo pienet historiapenkojaiset ja lisään luettavien listalle ainakin hänen esikoisromaaninsa Mania (2006). Kummun tekstissä on mielenkiintoinen oma temponsa, joka vie mukanaan. Halusin edetä tarinassa myös siksi, että pääsisin huokaisemaan: Kyllä he selviävät.

Kirja on vastaus Essi Kummun tyttären 8-vuotiaana esittämään kysymykseen: "Olinko minä ihana vauva?" Ehkä hyvinkin tyypillinen kysymys pienille tytöille, jotka leikkivät kotileikkejä ja hoivaavat nukkevauvojaan. Oma historia kiinnostaa. Ja kyllä, kaikki vauvat ovat ihania - mutta miten monta erilaista tarinaa sinne taustalle mahtuukaan! Essi Kummun kaksoset syntyvät aivan liian aikaisin keskosina ja siitä hetkestä eteen päin elämästään taistelevat niin pienet vauvat kuin äitikin. Itse asiassa äiti ei ole varma, haluavatko lapset jäädä tänne ollenkaan. Lapset ovat aivan liian hauraita äidin syliin, mutta joutuvat silti kestämään happilaitteet, elvytystä, aivoverenvuodon. Uskaltaako tuntea omakseen lasta, jota ei saa edes koskettaa ja jonka voi seuraavassa hetkessä menettää? Elämä paiskaa ilman ennakkovaroituksia tilanteeseen, johon ei ole arvannut käydä sopeutumiskursseja eikä muutosvalmennuksia. Ehkä koko siihenastinen kasvu ja aikuistuminen pitäisi sitä olla, mutta entä jos on "sotainvalidi kolmannessa polvessa." Tunnehistoriamme kun sisältää usein enemmän vaikenemista kuin sanoja, enemmän vahvuudenvaatimusta kuin heikkouden sietämistä.

Henkilökohtaisuudessaan kirja on vaikuttava lukukokemus ja nautin Essi Kummun kumpuilevasta tekstistä, joka vaihtelee pitkistä ja monisanaisista lauseista ytimekkäisiin muutaman sanan toteamuksiin. En ehkä olisi halunnut lukea tätä raskaana ollessani ja on vieläkin hämmentävää todeta, miten erilaisten vaiheiden ja syvien vesien kautta itse kukin meistä äidiksi (ja isäksi) kasvaa. Jokaisella töppösellä on huikea tarinansa ja jokainen lapsi on toden totta lahjaa.

Kiitos Kustannusosakeyhtiö Tammi - kirja on saatu arvostelukappaleena.




keskiviikko 6. elokuuta 2014

Yhdeksän tornin linnake



Yhdeksän tornin linnake
Qais Akbar Omar

Otava,
2013


"Pitkään olen kantanut tätä surujen taakkaa sydämeni häkissä. Nyt olen antanut sen sinulle. Toivon, että olet kyllin vahva kantamaan sitä."

Noiden kirjan loppusanojen jälkeen olen tyytyväinen, että lopulta päädyin lukemaan kirjan koko tarinan. Aivan hevillä en nykyisin jätä kirjaa kesken, ellei sen lukeminen kertakaikkiaan tunnu aivan ajanhukalta. Yhdeksän tornin linnakkeen afgaanipojan elämään sisältyy kuitenkin vaiheita, joiden pyörteissä jouduin kysymään itseltäni, haluanko todellakin jatkaa. Ei siksi, että kirja olisi ollut tylsä tai ajan hukkaa - aivan päin vastoin. Tarina on kiehtova ja vaikuttava selviämistarina, jota kuvittavat ankarat vastukset ja ajoittain yli ymmärryksen käyvä pahuus. Kirjan tapahtumat palannevat mieleen vielä kauan ikään kuin taustaksi, kun kuulen ja luen uutisia sotatantereilta.

Kirja kertoo Afganistanin lähihistoriasta noin kymmenen vuoden ajalta. Se on yhden perheen ja suvun tarina pojan kertomana. Kirjan kerronta sinänsä on miellyttävää ja helppolukuista, kaoottisten vuosien vaiheet on selkeästi jaoteltu. Tarinan sisältöä sen sijaan saattaa välillä joutua sulattelemaan ja täpäriä pelastumisia ihmettelemään.

Eniten kirjassa kuitenkin puhuttelee perheenjäsenten välinen huolenpito ja rakkaus. Eikä perhe suinkaan ole mikään pieni ydinperhe, vaan sukurakkautta mitä laajimmassa määrin. Afgaanien vieraanvaraisuus ei tunne rajoja, vaikka autolastillinen vieraita ilmestyy ennakkoon ilmoittelematta ovelle koputtelemaan keskellä yötä - ja jää asumaan viikoiksi tai kuukausiksi. "Olette tosiaan yllätysvieraita, mutta odottamattomat vieraat ovat lahjoja Jumalalta. Ovemme ovat aina avoinna heille, sillä he tuovat Jumalan hyvän tahdon mukanaan." Vanhus perustelee vieraanvaraisuuttaan sillä, että puutarha on vain hänen hoidossaan, mutta kuuluu Jumalalle kuten aivan kaikki muukin.. Siksi sen antimetkin kuuluvat kaikille, jotka niitä tarvitsevat.

Ei tästä nyt tämän tarkemmin, vaikka kirja runsain mitoin antaakin ajattelemisen aihetta. Ehkä tämä kirja on luettava ihan itse.