sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sovintoon elämän kanssa



Saara Kinnunen
Sovintoon elämän kanssa


Perussanoma Oy, 2013


Edellinen lukukokemus vei tuhansien kilometrien päähän Kreetalle. Yritin nyt kotiuttaa mieltäni maailmalta ja luin viikonlopun aikana kirjan, jossa tehdään matkaa omaan sisimpään. Saara Kinnusen kirjan nimi - Sovintoon elämän kanssa - oli niin houkutteleva, että kahmaisin sen kirjastoreissulla mukaani. Kansikuvan saviruukut puhuttelevat yhtä lailla kuin kirjan nimikin.

Takakansi lupaa, että "Tämä kirja lähtee kanssasi sovintomatkalle." Vaikka erilaisia elämäntaito-oppaita on tarjolla pilvin pimein, niin Saara Kinnusen tyylistä ja tavasta kirjoittaa pidin paljon. Kirja yhdistää psykologista tietoa, psykoterapian käytäntöjä ja raamatullista sielunhoitoa. Teksti on hyvin elämänläheistä ja helppolukuista siitäkin huolimatta, että välillä pitää pysähtyä omien oivallustensa äärelle. Pidin Kinnusen tavasta olla läsnä ja avata myös omia kipupisteitään. Ne kertovat tilanteista, joihin myös moni lukija pystyy samaistumaan ja lukeminen muuttuu miltei dialogiksi.Kummallista sinänsä, että ajoittain kirja onnistuu tehtävässään sitä paremmin, mitä epämiellyttävämmäksi lukija tuntee olonsa. On jäätävä kuulostelemaan, mikä tuntemus mielen pohjilla liikahti. Kirjasta on moneksi; herättelijäksi itsensä ymmärtämisessä mutta myös oppikirjaksi sielun- ja mielenhoitajille. Ei tästä nyt tämän enempää, jatkokeskustelu siirtyy yksityisille foorumeille...



2 kommenttia:

  1. Hei
    Sattumalta törmäsin blogiisi netissä. Olin yllättyntyt ja iloinen kuin luin kommenttisi kirjastani. Kirja on täyttänyt tehtävänsä jos se saa jotain hyvää liikkeelle. Saara Kinnunen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ja matka jatkuu, vaihtelevalla menestyksellä... Ehkä olisi hyvä palata uudemman kerran tämän kirjan äärelle.

      Poista